tiistai 22. heinäkuuta 2014

Zimmer 16

Eilen päädyin taas vaihteeksi esiintymään. Olen ollut hieman yskäinen, joten en ole vähään aikaan yrittänytkään löytää mitään paikkoja. Eilen päätin kuitenkin hieman riskillä kokeilla, josko selviäisin 15 minuutin esityksestä ilman yskänpuuskaa.

Tällä kertaa open stage löytyi Zimmer 16:sta Pankowista. Kokemus oli erittäin positiivinen ja tapahtuma parhaiten järjestetty näistä tähän asti kokemistani. Esiintyjiä oli aika paljon, ja heistä suurin osa oli käsittääkseni vakiokävijöitä, sillä he ilmeisesti tunsivat kaikki sekä toisensa että illan isännän.

Minua ilahdutti kovasti se, miten erilasia esityksiä oli tarjolla. Mikään niistä ei edes ollut mitään ihan tavallista, vaan lähes kaikki tekivät jotain outoa ja omaperäistä. Erityisesti mieleen jäi yksi erään nuoren naisen laulu, jota hän säesti jollain kitarannäköisellä soittimella. Se on soinut päässä eilisillasta asti - harmittaa hirveästi, etten tiedä esittäjän enkä kappaleen nimeä. Kertosäkeen lyriikoilla haettuna sitä ei ainakaan löytynyt netistä. Haluaisin niin kuulla sen uudelleen - siinä oli nerokkaat sanat ja kiehtova tarina.

Piano oli ihana. Se oli aito ja täydellisessä kunnossa. Lisäksi paikassa oli oikeasti hyvä akustiikka, ja esiintyminen oli siinä mielessä helppoa. Tosin valot osoittivat esiintyjää kohti niin kirkkaasti, ettei nähnyt lainkaan, onko yleisössä edes enää ketään. Ainakin taputuksia kuului.


Milly Therin @ Zimmer 16 21.7.2014
For You
Morning Light
Sea You
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti