perjantai 15. elokuuta 2014

KussKuss ja äänekäs piano

Eilen lähdin katsastamaan paikkaa, jossa en ollut vielä koskaan ollut: KussKuss Neuköllnissä. Siellä on open stage joka torstai, mutta tähän mennessä en ollut tullut lähteneeksi muutamasta syystä: Ensinnäkin se ei ole kävelymatkan päässä kuten Lagari tai Madame Claude, vaan vaati bussi+juna -yhdistelmää (tai pitkä kävely + juna). Toisekseen heidän nettisivunsa ovat olleet kaatuneena nyt aika pitkään, enkä ole saanut varmistusta lukemalleni maininnalle, että siellä tosiaan olisi open stage ja vieläpä piano.

Tässä vaiheessa olen kuitenkin paniikinomaisesti tarttumassa kaikkiin saamiini tilaisuuksiin, joten lähdin kaikesta huolimatta katsastamaan paikan silläkin uhalla, että reissu osoittautuisi turhaksi. Ainakin pääsisin näkemään vähän uusia paikkoja! Paikalla huomasin heti, että siellä tosiaan oli piano, ja kysäistyäni asiasta selvisi myös, että sinä iltana järjestettäisiin open stage. Ainoa huono puoli oli, että olin paikalla liian aikaisin (1,5h ennen ohjelman alkua), mutta minulla ei ollut aavistustakaan, mihin aikaan tapahtuman oli tarkoitus alkaa.

 
 
Baari oli oikein söpö ja hyvin pieni. Se tulikin käytännössä täyteen, mutta esiintyjiä ei ollut kovin montaa. Sain soittaa ihanalla, heleä-äänisellä pianolla, joka kaikui erittäin kauniisti. Esiintymistäni taisi kylläkin laimentaa se, että ensimmäisen laulun ajan minulla ei ollut mikrofonia ja toisen aikana se oli liian kaukana. Kaksi viimeistä menivät sitten hyvin.




Hieman kyllä ärsytti tuo mikrofonijuttu: Heillä ei ollut kunnollista mikkiständiä, mutta illan isäntä vakuutti, että ääni kuuluu tarpeeksi ilman mikrofoniakin; oli kuulunut minua ennen soittaneella pianistillakin. Tämä edellinen oli kuitenkin soittanut pelkkiä säestäviä sointuja suhteellisen hennosti. Kun minä istuin hakkaamaan koskettimia, kuulin itsekin, että ääneni hukkui täysin pianon alle, joka tosiaan kaikui hyvin voimakkaasti.

Soitin kuitenkin kappaleen loppuun, minkä jälkeen alettiin rakentaa mikrofoniviritelmää. Olisi sen voinut alun perinkin jo antaa. Ständionglema oli vain se, että heillä ei ollut sellaista taittuvaa, jossa mikrofonin saa kauas itse tolpasta, mutta ei minua ainakaan häirinnyt ottaa telinettä ihan itseeni kiinni. Toisen laulun ongelmaksi osoittautui vain se, että uskoin jonkun sanaa siitä, että sen riittää olla vähän kauempanakin minusta. Ei se kovin paljoa silloin auttanut. Kolmannen kohdalla vedin sen ihan kiinni itseeni, ja kaikki oli hyvin.


Settini koki taas viime hetken muutoksia juuri kun olisi pitänyt alkaa soittaa. Olisi tehnyt mieli soittaa jokin cover, mutta kun kukaan muu ei tehnyt niin, ajattelin sittenkin soittaa vain omia kappaleitani. Kolmatta biisiä pähkäilin ihan viime sekunnille asti, kunnes huomasin sormieni aloittavan Waitia. Se oli kyllä aika hyvä valinta yleisesti; ainakin tuntui, että se kuulosti todella hyvältä. Thinker jäi harmittamaan edellä kuvatun sähläyksen takia, mutta toisaalta se on kyllä mennyt hyvin jo monta kertaa muualla.


Milly Therin @ KussKuss 14.8.2014
Thinker
For You
Wait
Confessions

Ensi viikolla ehkä uudestaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti