keskiviikko 13. elokuuta 2014

Lagari vol. 3 - Prinsessa pohjoisesta

Eilen oli jälleen loistava ilta Lagarissa. Paikalla oli vanhoja tuttuja lauluntekijäkavereitani, joihin olin tutustunut aiemmilla kerroilla, sekä uusia tyyppejä. Oli taas niin hauskaa, etten olisi millään malttanut lähteä kotiin "niin aikaisin", mutta jotenkin selvisin silti kotiin kohtuulliseen aikaan.

Oma esiintymiseni tuli myös videolle, sillä Christy oli kiltti ja kuvasi sen. Minä kuvasin vuorostani hänen esityksensä. Nyt pitää vain odottaa, että hän lähettää videon minulle, mutta uskaltanen jo luvata, että se on tulossa julkisesti nähtäväksi.



Kuulin monia mielenkiintoisia ja taitavia artisteja. Erityisesti mieleen jäi illan toisen hostin Lindan (Mädchen aus Berlin) esitys, johon sisältyi myös cover The Dresden Dollsin kappaleesta Missed Me. Ah, siitä tuli kylmät väreet. Vastaava esitys noin vuoden takaa löytyy näköjään myös Youtubesta, jee! Hieno hetki oli myös, kun mainittu Christy nousi esityksensä lopuksi tuolille seisomaan ja lausui O Captain! My Captain! -runon.

Juttelun ohessa kävi myös ilmi, että olen saanut Berliinin katutaiteilijoiden ja cabaret-muusikoiden keskuudessa nimen "the princess from the north" - yksi tyyppi ei meinannut tajuta, kuka olin, ennen kuin hänelle mainittiin tämä nimi. Olen siis tainnut ainakin jäädä jollekin mieleen, kun tällainen lempinimi on tullut käyttöön! Lisäksi useampikin ihminen tuli todenneeksi, että minusta tulee mieleen Tori Amos - mikäs siinä, ainakin kun toteamuksen vakuutettiin olevan ehdottomasti kohteliaisuus.

Kotimatkalla tavattu joen yllä loistava kuu

Milly Therin @ Lagari 12.8.2014
Confessions
Emptiness

Sitten vain odotellaan videota! Se kuulosti ainakin eilen aika hyvältä, mutta kuvassa ei ikävä kyllä näy minusta muuta kuin nuttura, sillä paikka oli sen verran hämärä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti